Käsitöiden ja kokkailuiden väliin ajattelin tänään kirjoitella vähän viimepäivien mietteistä. Tunneskaala on kulkenut laidasta laitaan (kiitos vaan sukupuolen suomien ilojen, niin ainakin oletan). Eilen itkeä pillitin taas sitä, kuinka en mitään osaa ja kaikessa mokaan. Ja ylläripylläri, lopputuloksena puristelin makkaroita ja mietin, kuinka paljon tyytyväisempi olisin, jos kiloja olisi x-määrä vähemmän. Tämä ei sinänsä ole mitenkään poikkeuksellista, näin tapahtuu vähintään kerran viikossa. Ensin on joku asia, joka saa miettimään, miksi en osaa tätäkin paremmin, tai miksi olen niin huono tässä ja tässä. Sitä kun aikansa päässään pyörittää, laajenee osaamattomuus kaikkeen mahdolliseen, mitään en osaa, enkä ole koskaan osannutkaan. Ja tadaa, ratkaisuhan löytyy taas kiloista ja kaloreista.
Sain tässä taannoin "hauskan" listan, jota lukiessa löysin vihdoin lahjakkuuteni. Niinhän sitä sanotaan, että jokainen on lahjakas jossain. Ainut, mitä en allekirjoita on korvaamattomuus, koska minähän vain sössin. Mutta muuten, osuu ja uppoaa.
 |
| Tunnistatko sinä itsesi näistä? |
MUTTA...
Onneksi vanhalla sananlaskulla on kuitenkin vissi perä, ja aamu oli tänään(kin) iltaa, tai siis yötä viisaampi. Lähtökohtaisesti olin aivan erilaisilla fiiliksillä kuin eilen, olihan koulupäivän tehtävissä muun muassa osallistuminen kuntokeskuksen hiphop-tunnille ja aurinko paistoi täydeltä terältä, ei paha! Ajatukset omasta osaamattomuudesta eivät kuitenkaan olleet laantuneet, vaan vielä työmatkalla pyyhin kyyneleitä omia heikkouksiani miettiessä. Ja juuri tänään, siihen kuuluisaan kreivin aikaan (klisevarasto näyttää tänään olevan ehtymätön), sainkin sitten palautetta, joka sai sydämen sykkimään, helpotuksesta. Kyllä mä sittenkin jotain osaan, ainakin toisten mielestä.
Illan mittaan olen pohdiskellut, kuinka sitä välillä toivoisikaan, että voisi nähdä itsensä toisten silmin. Eikä vain nähdä, vaan myös kokea. Että voisi luottaa ja arvostaa, jopa kehua. Olla ylpeä siitä, mitä tekee, eikä aina vain miettiä, missä kohtaa meni pieleen, tai missä kohtaa olisi voinut tehdä paremmin. Saati, ettei jokaisen pienen onnistumisen kokemisen kohdalla miettisi, että varmasti vain ylireagoin, toisten mielestä tässä olisi taatusti parantamisen varaa. Tai jos ei mitään muuta, he pitävät minua vain omakehuisena ääliönä.
Mutta yritän, ainakin tänään. Tänään en syytä itseäni, en usko, että elämäni olisi parempi x-määrän kevyempänä. Tänään olen tyytyväinen, jopa ylpeä "rohkeudesta" juoda soya-Latte,
https://www.youtube.com/watch?v=eAFRWQgwet0
<3 Jen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti