4.10.2014

Viimeisen julkaistun tekstin jälkeen blogi on käynyt mielessä muutamia kertoja. On ollut teksti-ideoita, mutta bloggerin avatessani, ne ovat hävinneet jonnekin sinne, mistä ovat tulleetkin. Nyt kuitenkin ajattelin, että kirjoitan edes jotain, ihan vain siksi, etten ihan kokonaan lopettaisi. Toisaalta, aloitin blogin tarkoituksena muistuttaa itseäni(kin), että olen muutakin kuin sairaus ja sairas ja tällä hetkellä koen, etten sitä muistutusta tarvitse. Ei sairaus kadonnut ole, mutta toisin kuin viimeisen vuoden ajan, se ei enää ole osa jokapäiväistä arkea.

Mutta mennäkseni tähän päivään. Uudessa työssä on nyt takana puolitoista kuukautta. Täytyy myöntää, että muutama viikko sitten elin pientä kriisivaihetta, kun mielessä pyöri tapahtumat alkuvuodesta, jolloin vointini huononi vajaassa kuukaudessa sen verran paljon, että jäin taas sairaslomalle. Vielä kun onnistuin saamaan tuohon väliin mahataudin, uskoin jo lähes hysteerisesti, että taas mennään. Mutta ehei, hommat jatkuu ja itseasiassa viikon päästä aloitan täysillä työtunneilla, kun tähän mennessä olen tehnyt 30-tuntista viikkoa.

Koulu on aina sopinut kaltaiselleni aikataulu- ja arki-ihmiselle. Siispä en oikeastaan ole yllättynyt, että viihdyn niin hyvin. Se, mistä olen ollut niin yllättynyt on, että loppuviimein kouluavustajan työ on monella tasoin raskaampaa kuin ohjaajan tehtävät lastenkodissa. Suurin ero on ehkä siinä, että koulussa lapset ovat kokoajan läsnä. Jollain tasolla intensiteetti on vahvempi, kun edetään tietyn lukujärjestyksen mukaan, oli hyvä päivä tai ei.

 

Toinen isompi asia tässä syksyn aikana on ollut muutto ja nyt olen kohta kuukauden verran asustellut uudessa kodissa. Muutin siis Etelä-Helsinkiin yhdessä kesällä tapaamani kämppiksen kanssa. Asunnossa meillä on omat huoneet ja iso yhteinen keittiö. Muuttolaatikoista pääsin eroon nopeasti, mutta edelleen vallitseva piirre huoneeni sisustuksessa on keskeneräisyys. Lamppu ei ole katossa, eivätkä taulut seinällä. Huonekaluista puuttuu ainakin kirjoituspöytä, ja kaapeissa on edelleen avaamattomia pikkulaatikoita. Mutta ajallaan ja onneksi keittiössä näyttää paljon valmiimmalta, joskin sohva sieltäkin puuttuu, tai ehkä jotain muuta :)

Sattumaa tai ei, aikanaan lenkiltä bongaamani Onnellisuus-patsas
löytyy ihan nykyisen kotini nurkilta.

Jossain kohtaa taisin aiemmin mainita, että edessä on vielä kolmas projekti, joka alkaa nyt lokakuussa. Olen siis jatkamassa töiden ohessa erityispedagogiikan opintoja avoimessa yliopistossa. Tein perusopinnot opiskeluaikana, eli nyt on edessä aineopinnot. Mitään hurjaa tahtia en ole suunnitellut, enkä tiedä, onko minulla varsinaisesti pidemmän ajan tähtäintä. Perusopintojen tekemisestä on kahdeksan vuotta, eli jos joskus saan aineopinnot kasaan, saattaa olla, että menee taas "muutama" vuosi ennen kuin jatkoa on luvassa, jos on sittenkään.

No nyt sitä tekstiä sitten näyttäisi tulevan, mutta jätetään tältä erää tähän. Ja Sinä, joka ehkä luet tätä blogia ensimmäistä kertaa, ethän pelästy. Elämään mahtuu kaikenlaista, mutta tänään kaikki on hyvin ja siihen myös sinulla on merkitystä!

<3 Jen