Sateinen sunnuntai

Juhannus osastolla

Loppuviimein miinusmerkkiseksi kääntyneen osastojakson jälkeen palasin kotiin perjantaina. En osaa sen enempää selittää, miksi tähän taas tultiin ja miksi lopputulos oli mitä oli, joten eipä muuta kuin eteenpäin.

Tällä viikolla minulla oli kaksi todella onnistunutta avohoidon tapaamista. Torstaina sain käsiteltyä kulunutta osastoaikaa ja perjantaina tulevaisuutta. Tulevaisuuspohdintojen ongelma tosin on ajankohta, Suomi kun tunnetusti sulkeutuu heinäkuuksi. Mutta ehkä on hyvä ottaa pientä lomaa myös tällä saralla. Muuten en hoidon osalta pidä lomaa kuin viikon, vaikka omat työntekijäni ovat viimeisten viikkojen aikana toinen toisensa jälkeen jääneet lomalle. Täysin "tyhjiä" viikkoja on hoidon osalta tosin vain yksi ja se osuu sopivasti kohtaan, jota edeltävän viikonlopun olen joka tapauksessa koti-kotona, eli on hyvä syy jäädä vähän pidemmäksi aikaa. Vietämme heinäkuun alussa isäni 70-vuotis syntymäpäivää ja kokoonnumme kaikki sisarukset perheineen yhteisen ruokailun äärelle.

Oma elämäni kolmekymppisenä ei kieltämättä ole näyttänyt kovin valoisalta. Tiedostan toki, että kyseessä on omat valintani ja niiden seuraukset, mutta olisi valhetta väittää, etteikö turhauttaisi. Välillä tekisi niin mieli heittää hanskat tiskiin ja antaa olla. Ei vain jaksaisi yrittää, kun tuntuu, ettei se vain yksinkertaisesti riitä. Kuinka kauan ihminen joutuu hakkaamaan päätään seinään ennen kuin oppii? Ja haluaisin myös tietää, mitä kaikkea pitää oppia, että voi elää. Olen viimeaikoina manaillut, että en jaksa vain selviytyä, hitto soikoon, haluan elää!

Pinkit kumisaappaat ovat ehkä kesän tärkein ostos

Harmittelen menetettyjä pääsykokeita, lisääntyneitä sairaslomapäiviä, väliinjääneitä työvuosia ja niitä lukuisia kompastuksia, joiden seurausta nämä kaikki ovat. Tätä marinaa pitäessäni, lääkärini heitti osuvan vertauksen. Kuinka monta kertaa tänä kesänäkin on hoettu, että olisipa edes heinäkuu lämmin ja aurinkoinen. Samalla unohdetaan elää kesäkuuta, sitäkin kun on vielä jäljellä. Ihan kuin niillä päivillä ennen sitä aurinkoista heinäkuuta ei olisi mitään merkitystä. Tai aivan kuin koko elämä yhtäkkiä muuttuisi jotenkin ihmeelliseksi sen mahdollisesti edessä olevan auringon myötä.

Sadetta vai poutaa, en osaa tulkita, aika näyttää

Yritän hokea tätä itselleni ja menneisyyden marinan tai tulevaisuuden huolen sijaan keskittyä juuri tähän hetkeen. Ehkä tässä hetkessä on riittävästi ja elämää, sitä on kesäkuun sateessakin.


<3 Jen