Neljän seinän jälkeen

Tällä kertaa en pyytele anteeksi taukoa, vaikka sellainen tässä tulikin pidettyä. Ajatukset ovat yksinkertaisesti olleet kaikkialla muualla kuin blogimaailmassa. Lisäksi olin ilman tietokonetta osan tauosta ja kännykällä en edes yritä kirjoittaa (itse asiassa yritin kerran, mutta menetin hermot kahden lauseen jälkeen). Ja kuten otsikko kertoo, suurimman osan tauosta vietin neljän seinän sisällä, tai ainakin melkein. Pitkään jatkunut hutera tilanteeni ajautui siihen, että päädyin sairaalahoitoon ja niissä vierähti kaikkinensa kolmisen viikkoa. Uloskirjauduin perjantaina ja siitä asti olen taas totutellut elämään kotona.

Arki ei sairaalaelämästä huolimatta juuri ole muuttunut. Toki olen tällä hetkellä sairaslomalla, mutta muuten päivän ohjelmassa tärkeimmät ovat (edelleen) viisi ateriaa valmisteluineen, syömisineen ja jälkiähkyineen. Joskin viimeinen on vähentynyt huomattavasti sitten muutama viikko takaperin, vaikka sitä silloin olikin lähes mahdoton uskoa. Mutta niin siinä on käynyt ja melkein voin sanoa jo tuntevani jonkinlaista nälkää, vaikka ateriavälit eivät päätä huimaa. Jatkokuviot kuten töihinpaluu ovat vaihteeksi hieman avoinna, muuta niitä on tarkoitus selvitellä tulevina viikkoina, ja yritän parhaani mukaan olla asiasta sen enempää stressaamatta.

Viikonlopun olen kuluttanut syöden ja lepäillen ja tänään innostuin myös leipomaan pitkästä aikaa. Tein tavallisia muffinsseja, joihin pilkoin tarjouksessa ollutta Maraboun Domino-suklaata. Muuten onnistuivat vallan mainiosti, mutta ilmeisesti jätin suklaapalat liian suuriksi, koska vaikuttavat kaikki painuneen vuokien pohjalle. Lisäksi olen täytellyt ristikoita, katsonut rästissä olevia tv-sarjoja ja käynyt vähän ulkoilemassa. Joskin tänään porukkaa oli Vantaanjoella niin paljon, että melkein voi ruuhkaksi kutsua. Mutta ihmekö tuo, aivan mieletön auringonpaiste!

Koska en nyt keksi mitään sen kummoisempaa kirjoitettavaa, riittäköön tämä tältä erää. Piti vain tulla kertomaan, että elämä jatkuu, myös blogin puolella :)



Aurinkoa viikkoosi,
<3 Jen

Päänsisäinen purkaus

Roskikseen joutaisi tämä hetki ja varmaan myöhemmin myös tämä teksti.

Välillä minua harmittaa, etten uskalla kirjoittaa sillä tavoin kuin haluaisin. Olen miettinyt välillä blogin salaiseksi laittoa tai vaihtoehtoisesti uuden, täysin nimettömän blogin perustamista. Välillä kaipaisin vain paikkaa, jonne angstata ja kirjoittaa ihan suoraan kaikki se, mitä elämässäni ja ennen kaikkea pääni sisällä tapahtuu. Toisaalta samanaikaisesti haluaisin paljastaa kasvoni, olisiko se niin kamalaa, jos minut tunnistaisi, siis myös ne, jotka eivät lue tätä naamakirjan kautta tai muuten tunne.

Ei sillä, että en olisi rehellinen täällä. Kyllä minä olen, niissä asioissa, mistä kirjoitan. Mutta ne asiat ovat todellakin rajallisia. Ja oikeastaan, ongelma ei ole se, että joku minulle tuntematon sattuisi minut tunnistamaan. Eikä varsinaisesti siinäkään, että minulle tutut ihmiset saisivat tietää totuuden, ihan kokonaan. Mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, osa tunnistamattomuuden merkitystä on työkuvioissa. En halua, että nykyiset tai tulevat asiakkaat tai muut vastaavat bongaisivat kasvoni ja tietäisivät "totuuden". Ja sitten taas, eiköhän kaikkein suurin ongelma ole minä itse. Minä pelkään, että viimeisetkin kulissini sortuvat, että en enää hallitse itseeni liittyviä asioita, etteivät ne ole enää omia pieniä salaisuuksiani.

On minulla tokin päiväkirjani, mutta jostain syystä sinne kirjoittaminen on erilaista. Ehkä siksi, että kirjoitan sitä käsin ja tätä koneella. Aikanaan ajattelin, etten osaisi kirjoittaa ajatuksiani kuin perinteisellä kynä paperi -menetelmällä, mutta olen huomannut, että koneen etuna on ensinnäkin tekstin syntymisen nopeus. Olen hidas kirjoittamaan käsin, koska haluan pitää käsialani edes kohtuullisena. Sinänsä turhaa, koska päiväkirjani, se vasta on oma maailmani. Mutta silti, koneella pystyn kirjoittamaan samaan tahtiin kuin ajattelen, kiitettäköön siitä vaikka kouluaikojen atk-tunteja ja Typing Master -peliä, jonka avulla opin jonkinlaisen kymmensormijärjestelmän.

Mutta koska en toistaiseksi ole tekemässä muutoksia mainitsemieni asioiden suhteen, tyydyn toteamaan: tällä hetkellä kärsin armottomasta läskiangstista. Voitko loppua - kiitän!

 

Parempaa iltaa,
<3 Jen