Hyvästit lapsuuden tavarataivaalle

Viimevuosina konkurssiuutiset ovat muodostuneet melko arkipäiväisiksi. Niitä tulee luettua vähän väliä, ja harvemmin niihin sen enempää huomiota kiinnittää. Yksi sykäyttävä uutinen kuitenkin pysäytti ainakin minut, nimittäin Tiimarin konkka. Tuo lapsuuteni tavarataivas, joka on aina ollut, miten voi olla, ettei sitä kohta olisikaan. Viimeviikkoina karu totuus on vain vahvistunut, kun osa kaupoista on jo suljettu ja jäljellä olevia koristavat alennusmainokset toisensa perään. Tiistai-illasta poikkesin kaupungilla Tiimariin ja vajaan tunnin seisoin jonossa muiden viimehetken alennuksista hyötyjien kanssa. Siinä seistessä mieleeni palasi kaikki vanhat muistot, Tiimarilla on merkittävä osa muistoissani.

Kuten olen täällä ennenkin kirjoittanut, vietin lapsuuteni ja nuoruuteni kohtalaisen pienessä kaupungissa. Yksi lapsuusvuosieni kohokohtia oli, kun sain reissata loma-aikoina mamman ja papan (ja lukuisten muiden sukulaisten) luokse Turkuun. Ja mikä siellä Turussa sitten kiehtoi, tietysti TIIMARI. Jokaiseen reissuun sisältyi ainakin yksi ostospäivä kaupungilla ja voi sitä pienen ihmisen riemua, kun pääsi tuonne tavarataivaaseen. Joinain vuosina oli vaikea keksiä, mitä sieltä ostaa, mutta aina piti jotain hankkia. Kotiin roudasin lukuisia kyniä ja vihkoja, niitä kun ei tietenkään voinut koskaan olla liikaa (ainakaan mun mielestä).

Ja montakohan näitä erilaisia lukujärjestyksiäkin tuli kotiin kannettua...

Eikä Tiimarin arvo suinkaan laskenut, kun se lopulta löysi tiensä myös kotikaupunkiini.  Koska en asunut keskustassa, piti sinne lähteä erikseen. Kun ikää oli riittävästi, jotta kylille päästettiin, muodostui perjantaista vakituinen Tiimari-päivä. Suuria suosikkiostoksia olivat ainakin koristepellet, joille teimme 5.luokalla jopa omia koulukirjoja. Ja ne kymmenen penniä maksaneet lyijytäytekynät erilaisilla eläinpäillä, pystyn yhä näkemään kuvan kynistä silmissäni. Irtokarkkejakin meidän Tiimarissa myytiin, aluksi. Kotikaupunkiin tullut Tiimari, ei kuitenkaan laskenut kaupan arvoa muissa kaupungeissa. Edelleen Tiimariin oli päästävä sekä Turussa että Tampereella. Tosin jossain kohtaa olin vahvasti sitä mieltä, että kotikaupunkini Tiimari oli paljon parempi kuin Hansan. 

Mutta mitä sitten tapahtui? Kasvoin ja samalla tavalla kuin McDonaldsin, myös Tiimarin hekuma katosi. Kyniä on riittävästi, eikä niitä vihkojakaan laatikoihin määräänsä enempää mahdu. Ja sitten se toinen puoli, mieletöntä tavaran hamstraamista.. turhaan. Lisäksi Tiimarin tavaravalikoima muuttui vuosien kuluessa melko paljon alkuperäisestä. Samoja kuppeja ja kippoja löytyy muistakin kaupoista, eikä Tiimari enää ollut se halvin. Ja tietysti kaikenlaiset maailmalta rantautuneet konseptit.

Hyvästi jää, sinä lapsuusvuosieni tavarataivas.
Kiitän muistoista, lukuisista kynä- ja vihkoseteistä.
Ja niin, niistä tämän(kin) vuoden joulukorttimateriaaleista,
jotka tällä hetkellä lojuvat lattialla odottamassa sitä kuuluisaa inspiraatiota
ja sen ohjeen löytämistä.

Käykäähän ihmeessä tekin vielä muistelemassa, kohta se on ohi.
<3 Jen