keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Askel katolta

Ei angstia, mutta aiheena syömishäiriö


"Kuuntele nyt ittees! Nyt riittää! Ja hän muistaa, että PYSÄHTYI siihen, ja se oli kuin LÄIMÄYS poskelle tai tai ämpärillinen kylmää vettä päälle. Jonkinlainen HERÄTYS. Snap out of it. Ja hän muistaa ajatelleensa, että JOKO minä pidän tämän surkeuteni TAI sitten minä SUUTUN. Ja hän valitsi sen, että suuttuu. Nyt riittää! Ja hän astui katon reunalta ALAS, Ei tyhjyyteen vaan TURVAAN."
- M.Vilkkumaa, Nainen katolla -



Lupailin viime viikolla hieman tarkempaa tilannekatsausta. En kuitenkaan voi tai halua (ihan miten vain) mennä tarkempiin yksityiskohtiin, mutta jotain pystyn nyt kertomaan. Kun sairauteni aktivoitui viime keväänä, tarjottiin minulle monenlaisia hoitovaihtoehtoja. Aluksi vastustin oikeastaan kaikkia, mutta hiljalleen huomasin, etten saakaan kierrettä itse katkaistua. Oli pakko nöyrtyä, jäädä sairaslomalle ja ottaa tarjottu apu vastaan. Tai ainakin luulin tekeväni niin.

Ehkä normielämän (työn) menetyksen lisäksi yksi suurimmista kriisin paikoistani oli kesällä saamani liikuntakielto. Myönnän olleeni siinä vaiheesa melkoisessa pakkoliikuntakierteessä, mutta sen katkaisu vasta olikin vaikeaa, mutta se tapahtui. Täysin vapaa en ole edelleenkään, mutta pahin on takana. Pystyn melko rauhallisin mielin pitämään välillä välipäiviä ja olen myös kehittänyt itselleni keinoja, joilla esimerkiksi lenkit pysyvät jotenkin hallinnassa.

Kuten olen aiemmin kertonut, kesän lopuksi avohoitoani tiivistettiin. Mutta kun silläkään ei ollut riittävää vaikutusta, suostuin lopulta kokeilemaan päiväkotia. Olen aiemmin kertonut päiväkodin hyvistä puolista, mutta totuus ei kuitenkaan ole ihan niin ruusuinen. Se, että sanoin paikan antaneen minulle jo kaiken, mitä annettavaa on, johtuu siitä, että  perusongelmani syöminen ja sen aiheuttamat muut ongelmat eivät siellä muuttunut juuri mihinkään, ei ainakaan riittävästi. Toisaalta koen, että sain henkisellä puolella enemmän kuin missään aikaisemmin. Koska tiedättekö mitä, ensimmäistä kertaa voin rehellisesti sanoa, että minä vihaan syömishäiriötä. Ja aion kasvattaa vihaa niin paljon, että pystyn sen lopulta voittamaan. Täytyy myöntää, että Nälkäpeli - Vihan liekit on saanut elämässäni hyvin konkreettisen merkityksen.

Ja mihin tällä kaikella tähtään on, että otin tänään itselleni äärettömän pelottavan, mutta lopulta todella tärkeän askeleen. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin, voin kertoa, että aloitan lähiaikoina uudessa hoitopaikassa. Tiedän, että siitä tulee raskasta, mutta joskus on tehtävä sellaista, mikä pelottaa. On uskallettava ottaa askel, ei pudotakseen, vaan noustakseen. Ja mikä parasta, on edelleen mahdollista, että pystyisin aloittamaan työt 1.1.2014, tai viimeistään 1.2, mutta joka tapauksessa, paluu on varmasti lähempänä kuin poisjääminen. Ja lopulta, minä teen itse itseäni koskevat valinnat. Voin höpötellä tänne, itselleni ja toisille kaikkea mahdollista, mutta totuutta en pääse karkuun. Sairaus ei häviä höpisemällä, sen voittaminen vaatii tekoja. 


<3 Jen



1 kommentti: