Paluu soittotunnille

Aloitin pianonsoiton 6-vuotiaana. Siskon kevätkonsertissa intin ja intin, että minäkin haluan soittaa ja lopulta opettaja suostui ottamaan minut oppiinsa, olihan sisareni selvästi osoittanut lahjakkuutta. Ensimmäisessä muistiin piirtyneessä omassa konsertissani soitin Joulu on taas -kappaleen. Muistan, kuinka kokenut soittaja soitti Nissepolkan ja päätin mielessäni, että osaan riittävästi, kun minäkin pystyn siihen. Kymmenen vuotta myöhemmin, minä osasin Nissepolkan. Oikeastaan siitä muodostui vuosien varrella minulle yksi vahva keino purkaa tuntojani. Koska äitini inhoaa Nissepolkkaa, soitin sitä aina silloin, kun olin vihainen (angstinen teini :P).

Kymmenen vuoden jälkeen lopetin pianotunnit. Siihen mennessä olin ehtinyt kahlata menuetteja ja sonaatteja, etydejä ja muita klassisen musiikin kappaleita. Belle ja Sebastian -elokuvan Lintu-kappaleen avulla opettelin tuntien ohessa soittamaan sointujen avulla. Ensimmäinen valssini oli Uralin pihlaja, ihastuin kappaleeseen Metsoloiden hääjaksossa ja jos ei joku tiennyt, kappale löytyy Toivelaulukirja 5:sta sivulta 121-122 (todella tärkeä tieto varmasti!). Satulinnan opettelin soittamaan yhtenä perjantaina, kun olimme ystäväni kanssa päättäneet, että opettelemme molemmat jonkun hyvän kappaleen nuoteista, ei sointujen avulla kuten siinä vaiheessa oli jo tapana. Voisin oikeastaan luetella lukuisia kappaleita, joihin liittyy tarinoita ja muistoja, mutta jääköön se toiseen kertaan.

Pianonsoiton lopettamispäätökseni taustalla oli menetetty into ja halu oppia jotain uutta. Lisäksi päässäni takoi vahvana ajatus, että olin huono pianonsoittaja, enkä siitä enää kehittyisikään. Jostain keksin, että haluan opetella soittamaan viulua, ja niinpä lukion alussa vaihtuivat kappaleet Iloisen viuluniekan Murmeleihin ja muihin. Lukioajan ehdin tunneilla käydä, mutta kotoa poismuutto lopetti myös soittotunnit. Tämän jälkeen olen käynyt viulutunneilla satunnaisesti, aloittanut ja lopettanut. Viimeiset pari vuotta viulu on pysytellyt kopassaan ja muutaman kerran olen ihan vakavissani miettinyt myös sen myymistä.

Voisin sanoa, että minulla on soittamiseen klassinen viha-rakkaus-suhde. Etenkin pianolla pystyn ajoittain purkamaan tuntoja ja rentoutumaan. Toisaalta soitto tuo mieleen jännityksen, täydellisyyden tavoittelun, pettymykset ja sen, kuinka minulle 10-vuotiaana tarjottiin rauhottavia, jotta käteni eivät tärisisi. Pianoa olen viimevuosina soittanut kotona käydessä, joskin vielä jonain päivänä se muuttaa luokseni, kun saan asumiskuvioni hieman vakioitumaan. Viulu on kuitenkin kulkenut mukanani kaikissa kodeissa kotikodista eteenpäin. Ja eilen sain yhden vastauksen, miksi en ole siitä luopunut. PALASIN SOITTOTUNNEILLE. 

En muista kuluneelta puolelta vuodelta kuin yksittäisiä sellaisia hetkiä, joita eilen koin, tai oikeastaan tajusin vasta myöhemmin kokeneeni. Soittotunnin aikana en miettinyt kertaakaan kroppaani, painoani, syömisiäni tai muita. Minä keskityin musiikkiin. Aluksi kädet tärisivät ja jousi pomppi kielillä kuin joku hyppykeppi, ja tuntui, etteivät sormet vain löydä oikeita paikkoja. Hiljalleen muistiin palasivat pienet ohjeet nuoruuden tunneilta, miten kyynärpäätä siirtämällä jousi koskettaa kieliä tasaisemmin tai miten nelossormi painetaan kielelle suorana, jotta se yltää oikeaan kohtaan. Tunnin jälkeen olin kuin hurmoksessa. Tätä haluan tehdä, tässä on minulle uusi tavoite. Ei, en tavoittele ammattia, vaan sitä, että saan viulusta itselleni käyttökelpoisen instrumentin ilmaisuun, koska jos jonkun, niin musiikin parissa minä vapaudun.


Nyt aloitan soittoläksyjen harjoittelua,
sori vaan naapurit, mutta minä nautin!
<3 Jen

Terveisiä päiväkodista

Ajatustuksia ja toimintaa torstailta:
Päiväkodissa on piano, jota olen saanut soitella useamman kerran. Täytyisi vain viedä omat nuotit  mukana, kun muuten ohjelmisto rajoittuu sota-ajan lauluihin. Kauniitahan nuo ovat, mutta jotain pirteämpääkin voisi välistä soitella.

Neulominen on yksi päiväkodin vakiotoimintaa. Myös sellaiset, jotka eivät aikasemmin ole neuloneet, ovat tuolla innostuneet ja vietämme päivisin useita höpötyshetkiä käsitöiden äärellä. Taannoin totesin bambupuikkojeni olevan hieman vinksahtaneet... Noh, sopivat omistajalle :)

Viikon aikana sain neulottua itselleni raitalapaset, nopeat ja helpot.
Hieman tosin harmittaa, kun saumat menivät väärään kohtaan. Toisaalta, eipä se käytössä häiritse, kait.

Myös kynsien väri on noudattanut tämän syksyn suosikkiani. Lakka Hennesiltä, suosittelen!



<3 Jen

Onnea on juhla arjen keskellä

Jokunen kuukausi sitten postilaatikosta löytyi ehkä yksi hienoimmista kutsuista, joita olen koskaan saanut. Pienen palan uskallan siitä jakaa myös tänne. 

 Vaatetuskysymys on vielä hieman avoinna.
Näillä näkymin tulen päätymään Vilasta vuonna 2011 ostamaani kotelomekkoon.

 Nämä kengät olen ostanut joitain vuosia sitten Tampereelta, olisiko ollut Kekäleeltä. Käyttöön tulevat nyt toista kertaa.

Koska kesä ei ole enää kauneimmillaan (paitsi tietysti huomenna), yhdistän mekkoon luultavammin tämän myöskin vuonna 2011 Vilasta ostamani jakun.

Ja sitten vain kuulemaan,
kuinka läheiset sanovat toisilleen ne kuuluisat sanat
ja let's party! 

<3 Jen

Pipo Novita Hile-langasta

Sain eilisiltana vihdoin valmiiksi pipoprokkikseni. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen pipo, jonka olen itse tehnyt, mutta koen, että se on ensimmäinen, jonka kanssa onnistuin.Neulemalina käytin Novitan Talvi 2011 kuvastosta löytyvää ohjetta (http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=93753), jota tosin jouduin hieman soveltamaan, koska käytössäni oli Novitan Hile lankaa. Kuvat kertokoot projektista sen alusta loppuun :)

Aloitin työn laskemalla silmukoiden määrän Hile-langalle. Helpommalla olisi varmasti päässyt tekemällä esimerkiksi mallitilkun, ja mittamalla oman päänympäryksen jne. Mutta meni se näinkin...

Puikkoina minulla oli numero 6. Päädyin muutaman kerran purkamaan ennen kuin olin tyytyväinen värien vaihtokerrokseen.
Lopulta päädyin tekemään aina neljä kerrosta per väri.

Resorin korkeus on noin 8cm ja se neulotaan 1o 1n mallilla. Resorin jälkeen kavennetaan yksi silmukka, jotta silmukoita on kolmella jaollinen määrä. Tämän jälkeen neulotaan 1-2krs 1o2n ja 3-4krs aina oikein ja toistetaan näitä, kunnes pipon korkeus on noin 28cm.

Kun pipon korkeus on noin 28cm neulotaan mallikuvion 1. tai 2. kerroksen jälkeen 1o, 2n yhteen.
Lopuksi vedetään lanka jäljelle jääneiden silmukoiden läpi.

Sitten vain lankojen päättely ja pipo on valmiina talven varalle :)

Neulomisiin,
<3 Jen

Tapahtumia tavalliselta viikolta

Takana on mukavia päiviä täynnä haasteita ja ihania ystäviä.

Maanantaina kävimme entisen työkaverini, yksityiselämäystäväni kanssa syömässä. Lihattoman lokakuun kunniaksi paikaksi valikoitui  Vegemesta Pikkuroballa. Itselleni ravintola oli ennestään tuntematon, mutta olin antanut ystävälleni valtuudet valita paikan. Näin yhdistin samalla useamman asian: ihanan ystäväni tapaamisen, ruokailun ja itseni todellisen haastamisen ruokailuun liittyen, koska olin tavoistani poiketen jättänyt tutkimatta nettisivut ja mahdolliset kaloritaulukot. Myönnän, että jälkeenpäin sivuja tutkin, mutta hahaa, ei siellä mitään taulukoita ollut, hyvä niin!

Söin Vegemestassa soijapihvi-halloumjuustohampurilaisen,
minkä lisäksi jaoimme bataattiranskikset, nam!

Keskiviikkona kävin aamusta tutustumassa tulevaan hoitopaikkaani, jota päivähoidoksi kutsun. Jännitin menoa todella paljon, mutta se meni ihan hyvin (miksi ei olisi mennyt?). Vanhan /tulevan lääkärini kanssa harmittelimme, että tilanne on tämä, mutta kuten hän sanoi, se ei tarkoita sitä, että näin olisi jatkossa. Lyhyessä ajassa ehdin lähinnä katsella paikat läpi ja tapasin ohimennen muita potilaita. Jäi jotenkin lämmin fiilis, haluan oikeasti uskoa, että tuo hoitomuoto on minulle sopiva. Torstaiaamuna sain sitten tietää, että jaksoni alkaa nyt MAANANTAINA. Eli hyvästi pitkille rauhallisille aamuille, vastedes herätyskello piippaa seitsemältä.

Torstaina vietin myöskin aikaa toisen entisen työkaverini, yksityielämäystäväni kanssa leffan merkeissä. Olisimme halunneet mennä katsomaan Silmäterän, mutta jostain syystä sen esitysajat ovat surkeat (grrr). Yhteiseksi kiinnostuksen kohteeksi löytyi Oli aikakin ja voin lämpimästi suositella sitä muillekin! Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Richard Curtis, jonka kädenjälki on aiemmin näkynyt muun muassa elokuvissa Rakkautta vain, Bridget Jones - elämäni sinkkuna ja Notting Hill, eli aikamoinen taituri!
Pääosaa esittää ainakin minulle ennestään tuntematon Domhnall Gleeson, joka kaikessa tavallisuudessan on suorastaan suloinen. Oikeastaan hänestä tuli auttamatta mieleen Ronin tai jonkun muun Weasleyn veljeksen hahmo Pottereista, johtunee toki myös punaisista hiuksista. Elokuvassa hän saa tietää omaavansa kyvyn matkustaa ajassa taaksepäin, minkä avulla hän pystyy tekemään asioita uudestaan, juuri täydellisesti. Mutta kannattaako jokainen päivä elää uudestaan, vai voiko kaikki olla hyvin juuri näin? Kliseistä sinänsä, mutta minuun upposi.

Tänään tapasin aamulla työterveyslääkäriä ja päivitin hieman tilannettani. Tämän jälkeen vietin pidennetyn aamupalahetken Picnicissä seurassani hömppäromaani. Illan ohjelmassa on perinteen mukaan Vain elämää, mutta toisin kuin olin suunnitellut, katson sen boksilta. Yllätin itseni koukahtamalla siivoamiseen ja jakso meni vähän sivusuun. Nopean vilkaisun peruteella ainakin Anna Abreu vakuuttaa minut tässä jaksossa.

Tämän aamun aamupala erosi kuvasta siinä, että testasin mangoananassmoothieta vakioni sijaan.

Rentouttavaa Viikonloppua ja pitkiä rauhallisia aamuhetkiä!

<3 Jen

Kiltti tyttö

Kiltti tyttö on kirja, josta olen lukenut arvosteluja useammasta lehdestä. Lehdissä sitä on kuvattu houkuttelevaksi, koukuttavaksi, erikoiseksi ja moniulotteiseksi. Muutaman kerran olen miettinyt kirjan ostamista omaksi, mutta suoraan sanottuna surkean rahatilanteen vuoksi jättänyt väliin. Edellisviikolla 10-kirjasto kuitenkin yllätti jälleen positiivisesti ja siellä se minua Bestsellerhyllyssä odotti, Gillian Flynnin kirjoittama Kiltti tyttö ja tänään sain lukemisen päätökseen.

Gillian Flynn on amerikkalainen entinen tv-kriitikko, joka on julkaissut kolme kirjaa, joista Kiltti tyttö (Gone Girl) on uusin ja ainoa suomennettu. Kotimaassaan kirja on niittänyt menestystä ja sen oikeudet on myyty useampaan maahan. Lisäksi kirjasta on tekeillä elokuva, jonka Flynn käsikirjoittaa ja Reese Witherspoom tuottaa. Elokuvan maailman ensi-ilta on vuonna 2015.

Kirja kertoo avioliiton osapuolista, Nickysta ja Amysta Amyn katoamisen jälkeen. Tapauksen tutkinnassa epäilykset kohdistuvat Nickyyn, joka kieltää jyrkästi syyllisyytensä. Kertojana on vuorotellen Nick ja Amy ja aikatasolla tapahtumat sijoittuvat sekä katoamista edeltävään, että sen jälkeiseen aikaan. Kirja on lajityypiltään trillerin ja draaman väliltä, molempia mutta ei pelkästään kumpaakaan. Pituus on huimat 447 sivua, ja kirja on jaettukin kolmeen alalukuun, jotka samalla toimivat merkittävinä käännekohtina juonessa.Itselleni on aina vaikea aloittaa pitkää kirjaa. Jotenkin ärsyttää ajatus, kun tietää, että lukemiseen menee niin kauan aikaa. Olen kuitenkin huomannut, että kertojavaihdokset virkistävät lukukokemusta, yleensä huomaan kiintyväni jompaan kumpaan ja sitten haluan vain päästä hänen kohtiin. Myös alaosat yhden kirjan sisällä ovat itselleni sopivia "merkkipaaluja".Tämän kirjan kanssa alku eteni melko nihkeästi. Olin lukenut monia arvosteluja ja odotin jotain erikoista ja ihmeeellistä. Aluksi kuitenkin tuntui, etten oikein saa otetta. Tai kirja oli ihan hyvä, mutta ei mitenkään erityinen. Oikeastaan vasta ensimmäisen isomman käänteen kohdalla havahduin, että kirjailija on onnistunut sumuttamaan minua täysin huolimatta, että olin tietoinen kirjan kummallisista käänteistä, johan kannessakin mainitaan "jokaisella tarinalla on kaksi puolta...".  Tämän jälkeen täytyy myöntää, että kirjaa oli vaikea laskea käsistä ja lopussa jäi oikeastaan harmittamaan, että kirja päättyi jo. Mielenkiinnolla jään odottamaan leffaversiota. Voisin hyvin kuvitella tuottaja Witherspoomin Amyn rooliin, kauniin, vaalean naisen Ihmetyttö -Amyn paikalle. Tosin sitä saa nyt jonkin aikaa odotella, samoin kuin sitä, onnistuuko elokuva sekoittamaan samalla tavalla, tai ehkä vielä jollain uudella. En myöskään menisi täysin vannomaan, ettei jatkoa tarinalle olisi jossain kohtaa luvassa.

Lukukokemusta ei haitannut edes eilinen Bad Hair Day,oikeastaan päin vastoin.
Olipa syy lymyillä kirjan takana.

<3 Jen

Parhautta perjantaissa

Tämä perjantai alkoi hyvin. Nukuin viime yönä harvinaisen hyvin ja heräsin virkeänä. Ehdin rauhassa viettää aamuhetkeäni ja laittaa itseni valmiiksi päivän ohjelmaa varten. MUTTA bussissa keksin katsoa kalenteria, ja kyllä, olin kaksi tuntia myöhässä. Aikataulusekaannuksen jälkeen olinkin vähän aikaa aivan jumissa - typerä päivä. Pienen itkupotkuraivarin ja lohduttavan puhelun jälkeen päätin kuitenkin jatkaa aamun hyvää fiilistä. Sen sijaan, että olisin hurauttanut takaisin kotiin peiton alle piiloon "pahaa maailmaa", kiertelin kaupungilla ilman sen erikoisempaa ohjelmaa. Ja taas se tuli todistettua, ASENNE RATKAISEE (ja nälkä tekee kiukkuiseksi, hyvä ruoka saa hymyilemään)!

Anttilassa ihailin ja vähän kadehdinkin teinityttösiä, jotka olivat leiritytyneet odottamaan Robinia, joka oli tulossa jakamaan nimmareita - kolmen tunnin kuluttua. Katseluni keskeytyi nuoren myyntitykin toimesta, ja lopputuloksena poistuin kaupasta UUDEN PUHELIMEN kanssa.

Annan kerkesin lukea ruokaillessani kaupungilla, suosittelen etenkin artikkeleita illan tv-tähtenäkin olevasta Laura Närhestä ja itselleni uudesta tuttavuudesta Maaretta Tukiaisesta.

Cittarista löysin uuden suklaapatukan, valkoista ja tummaa suklaata, mansikkaa ja vadelmaa. Ei voi olla kuin hyvää!

  Huomasin eilen, että on aika siirtyä valkoisesta punaiseen, joten tuumasta toimeen.

Tunnelmalliseen illanviettoon kuuluu ehdottomasti kynttilät.

Vaatteissani ei Roosanauha-päivästä huolimatta ollut tänään pinkkiä, mutta korvasin sen hakemalla iltaevääksi Arnoldsin donitsin ja toisin kuin yleensä, otin lakritsan sijasta pinkkiä, ROOSANAUHApäivän kunniaksi.

Iltani kruununa toimii VAIN ELÄMÄÄ <3
Voin olla varma, että tästä tulen kirjoittamaan lisää, vielä monta kertaa.

Rauhallista iltaa ja nauttikaa viikonlopusta!
<3 Jen

Lihaton lokakuu

Minulle palasi tässä taannoin mieleen tilanne lastenkerhosta, jota ohjasin opiskeluaikana. Olimme lähdössä jonnekin retkelle ja olimme muistutelleet lapsia käymään vessassa, koska tätä mahdollisuutta ei ulkona ole. Siinä vaiheessa, kun kaikki seisovat ulkovaatteet päällä valmiina lähtöön, siirtyy yksi poika (kutsutaan häntä vaikka Simoksi) sivuun ja sanoo, "mulla on pissahätä". Kysyessäni myöhemmin häneltä, miksi ei voinut käydä vessassa ennen lähtöä, vastasi Simo "no kato, kun mulla on tämä asperger".

Tilanne Simon kanssa muistui mieleeni, kun yhtenä päivänä taas käsitin, kuinka itsekeskeiseksi tämä sairaus tekee. Kaikki pyörii vain itsen ja omien ongelmien ympärillä ja kaikkeenhan käytetään perusteluna "no kun mulla on tämä sairaus". Pyykit jäävät pesemättä, synttärikortti lähettämättä, itkut itkemättä ja naurut nauramatta - "kun mulla on tämä sairaus".

Tästä kiemuraisesta aasinsillasta päästään päivän teemaani, eli Lihattomaan lokakuuhun. Seurasin sivusilmällä viimeviikkoista Docventuresin dokumenttia. Pääasiassa pyrin välttämään radikaalia suhtautumista mihinkään ruokaan tai ruoka-aineeseen, mutta ajatus Lihattomasta lokakuusta kiehtoi alusta asti. Täytyy myöntää, että vaikutuksen teki muun muassa tutkimustulos, jonka mukaan lihattomuus säästää kuukaudessa 6,5kg lihaa ja 45500l vettä. Aika isoja lukuja, kun ajattelee, kuinka monella alueella tälläkin hetkellä kärsitään veden puutteesta, saati sitten ravinnon? Lainasin kirjastosta myös Elina Lappalaisen kirjan Syötäväksi kasvatetut - miten ruokasi eli elämänsä, ja sen avulla perehdyin asiaan tarkemmin.

Pohdintojen jälkeen olen tullut tulokseen, ettei tässä ole kyse sairaudesta, ja sen kierosta tavasta lisätä taas jokin ruoka-aine "kiellettyjen listalle" vaan ihan aidosta kiinnostuksesta aiheeseen ja halusta kantaa korteni kekoon. Kuulunhan niihin, jotka ovat käytännössä nähneet, miltä esimerkiksi Etiopian kuivuus näyttää ja miten se paikallisten elämään vaikuttaa.

Lueskellessani kampanjan facebook-sivuja tarkentui vielä ajatukseni, ettei ole tarkoitus viedä itseään jonnekin äärirajoille ja elää kuukautta salaatilla, vaan kuten sivuilla kannustetaan: "Osallistu Docventuresin Lihattomaan Lokakuuhun parhaaksi katsomallasi tavalla. Jo yksi lihaton päivä viikossa lokakuun aikana on hyvä alku."

Näin ollen, tänään alkoi minun ja yli 27000 muun lihaton lokakuu. Ei siksi, ettei minulla olisi sairautta tai siksi, että minulla se on, vaan siksi, että MAAILMASSA NYT YKSINKERTAISESTI SATTUU OLEMAAN MU(u/i)TAKIN KUIN MINÄ JA MINUN SAIRAUS. Ja se on hyvä muistaa tänäänkin.

<3 Jen